Viime viikolla olin kolme päivää ilman päänsärkyä. Siis kolme_v*tun_päivää! Se tunne kun herää ja avaa silmänsä eikä yhtään satu. Uskomatonta. Ihan mahtavaa. Sillon sitä leijuu puol metriä maanpinnan yläpuolella ja elämä hymyilee. Aivan loistava fiilis. Toisaalta sit kun kokonaisen kivuttoman päivän jälkeen avaa silmänsä ja tuttu vihlonta alkaa silmien takana, niin en tiiä pitäiskö itkee vai nauraa. Kivun alkaessa alan katua sitä kivuttomasta päivästä iloitsemista. Mietin että ois ihan v*tun sama olla koko ajan yhtä kipeä. Nimittäin palatessaan kipu on numeroasteikolla 1-10 aivan sama ku kivutonta päivää edeletävänä päivänä (mulla toimintakykyisenä päivänä vähintään 3-4 koko ajan). Mutta se vitutus siitä kivun palaamisesta! Henkisesti mä putoon hetkes syvemmälle kuin mistä lähdin. Haluisin hakata päätä seinään, leikata pään irti, repiä silmät päästä (hiuksia revinkin), hypätä kaivoo ja mitä näitä oli. Meitä kipukroonikkoja pidetään vähän jopa hulluina, ja toisaalta onhan se ihme jos ei tällaseen pää hajoa.

No, mikähän sitten sai mun kivut näinkin säikäytettyä? Luulisin, että tää vastaus löytyi mun jaloista! Kävin hierojalla, koska mulla oli alaselkä jumissa. Tiettyihin pisteisiin koskettaessa mä sanoin että toi sattuu, silmiin. Koska oon käyny tolla samalla jo vuosia niin uskallettiin kokeilla ja käytiin tosi varovasti läpi niitä kohtia, triggerpisteitä. En nyt osaa tarkemmin kuvata ja luulen että nää on aika pitkälle yksilöllisiä juttuja mistä ihmiset saa apua. Kerron ehkä tarkemmin joskus kun ollaan tätä kokeiltu useampi kerta. Tiedetään sitten, toimiiko edes mulla.

Yritän mä olla kiitollinen että löytyi joku juttu, millä olen saanu kivuttomia päiviä. Siitäkin huolimatta että nyt just sattuu ja se kipu vituttaa niin paljon että voisin huutaa.