Itse migreeni on vittumainen asia. Se vielä ei riitä että kivussa on tarpeeks kestämistä, mut sit on ne ihmiset. Läheiset, kaverit, työyhteisö, hoitohenkilökunta ja mitä näitä on. Muutama juttu mihin näiden kanssa on menny hermo. Kaikki ei oo sattuneet suoraan mulle itselle. Huomatkaa että tää teksti on kärjistys niistä huonoista asioista ja joka ryhmästä löytyy myös ihan päinvastaisia ihmisiä. Mut koska mua just nyt vituttaa niin kerron teille näistä. Muistattehan että sarkasmi on taitolaji.

Lääkärit

Migreenillä ei vissiin oo olemassa käypä hoito -suositusta tai kunnon hoitopolkua Suomessa. Niinpä nää Jumalasta seuraavat saa säveltää migreenipotilaan kohdalla ihan mitä tykkää. Koska kyseessähän on vaan yks vitun päänsärky niin siihenhän pitää riittää peruskipulääkkeet. Jos potilas sanoo jotain ettei auta, niin voidaan vaikka länkyttää että ei sitä sentään vahvoilla opiaateilla hoideta. Koska muita kipulääkkeitähän ei ole olemassa. Terveyskeskustasolla saatetaan määrätä vielä triptaaneja mutta sairaalassa nekin voidaan sulta viedä. Koska ollaanhan tässä herranjumala erikoislääkäreitä ja voidaan sanoa ja määrätä ihan mitä vaan.

Hoitajat

Jos lääkäri on sattunut määräämään potilaalle jotain vahvempaa, tai muuten ois mahdollista sellaista antaa, niin ei tietenkään mennä antamaan. Kipua saatetaan silti kysyä mutta se ja sama mitä potilas vastaa. Syö peruskipulääkkeitä ja valvo yö. Kyllä sä pärjäät. Ja jos et niin ei mua vittuakaan kiinnosta sun kivut. Sitten (oon valitettavasti omin korvin kuullut) kipupotilaita ja varsinkin päänsärkyisiä haukutaan kansliassa hulluiksi, lääkehakuisiksi, valittajiksi, negaajiksi, ja narisijoiksi.

Läheiset, kaverit

Ensinnäkin joillain on tapana antaa "viisaita" neuvoja. Ootko juonu tarpeeksi vettä? No joisin jos pysyis pisarakin sisällä. Mee ulkoilemaan? Joo, todellakin liikun tästä kun silmän räpäyttäminenkin saa aikaan tunteen että vähintään pää räjähtää. Ootko nyt muistanut syödä? Edelleen, pahimmassa kivussa joko ei pysy sisällä tai ei vaan pysty edes miettimään. Sä et varmaan saa tarpeeks vitamiineja? Sä varmaan stressaat tai nukut huonosti? No jotain teet kuitenkin että se on sun oma vika? Ja lista jatkuu. Vaikka omassa tekemisessä vois jatkossa korjata jotain niin onko herranjestas ihan pakko huudella niitä juttuja keskellä kipua.

Sitten on tähän ryhmään kuuluvat uhriutujat. Kun mä en kestä  sun kipua. Siis ihan hirveetä katottavaa kuule, mä valvoin koko yön kun ajattelin sua. Ei siinä riittävästi että jotenkin jaksat hajoamatta sen oman olon kanssa mut joskus sieltä oman itkun keskeltä joutuu vielä kannattelemaan läheistä jolle se on niin sietämätön tilanne. Joo, kyllä minä ymmärrän että se on vaikeeta kattoa vierestä mutta mä en jaksa kuunnella miten toisella on vaikeeta mun kivun takia. Valittakoon sitä jollekin muulle sitten. Mulla ei yksinkertaisesti riitä voimat toisten kannatteluun mun tilanteen takia. (Lapset on asia erikseen. Niille se on pakko ainakin jälkeenpäin selittää että ei äiti kuole vaikka on kovasti kipeä.)

Työyhteisöt

"Taas se lintsaa jonkun päänsäryn takia. Oli mullakin eilen päänsärkyä mutta otin asperiinin ja tulin töihin. Siellä se makaa kotona." Migreeniä ei osata aina erottaa tavallisesta päänsärystä. Pomo antaa olla päivän sairaslomalla ja vaatii sitten tulemaan töihin. Mä olen ollut lukuisissa eri työyhteisöissä ja suhtautuminen on tosi kirjavaa. Pahimmat on just näitä jotka pitää sua pahimman luokan lintsarina ja huomionhakuisena ihmisenä jos meet vingahtamaan kivusta mitään. Toiset ei voi ymmärtää miks huomautat hajusteiden määrästä töissä, kyllähän töihin  pitää saada jokaisen supsutella löyhkävesiä oman p*skanhajun peittämiseksi, kun ei esim viitsitä suihkussa käydä. Migreenikko leimataan sitten kamalaksi draamailijaksi, kun se saa päänsäryn siitä katkusta. No, täytyy nyt mainita jos vahingossa joku tunnistaa niin nykyinen työyhteisö on oikein hyvä, ja tää ei oo maksettu mainos.

Nää on siis kärjistettyjä esimerkkejä ihmisten asennevammoista meitä migreenikkoja kohtaan. Onneks on myös näitä pelastavie enkeleitä. Kuten ex, joka on vienyt mua sairaalaan. Päivystyksen hoitajat jotka järjestää mulle aina vähintään pimeän lepopaikan kun menen sinne kivuissa. Ne lääkärit jotka kuuntelee ja oikeesti yrittää kaikkensa. Ystävät ja läheiset, jotka lähettää mulle viestejä että voisinpa auttaa/ottaa sulta kivut edes hetkeksi. Toisilla on myös toimivaksi todettuja keinoja, jotka on syytä erottaa näistä "viisastelu"-neuvoista. Käyn niitä läpi joskus myöhemmin. Siis niitä, mistä itse olen saanut apua. Tähän päätän nyt tämän avautumisen.